Iso, v;h;n kaareva maa Euroopan koillisessa,
Maa, jonka kieli on imel;, kuin l;pikultava hunaja,
Siit;, mit; se joutui kest;; oman vapaan ilman puolesta,
Voivat kertoa vain kaksi naarmua sen harmaiden silmien alla.
Kyyneleet is;ns; kuolemaa n;kev;n lapsen,
Vieraat, jotka muutivat sen aareiden omistajiksi,
T;t; maata repiv;t It; ja L;nsi...
Siit; kaikesta ilmestyivat kaksi naarmua sen silmien alla.
Sen m;ntyj; kaatavien vieraiden kirvesten koputus,
Sen rauhatahtoisen kansan veri, kipu ja valitukset,
Ja - sen sitke;n syd;men itsep;inen tykytys,
Siit; kaikesta muistavat kaksi naarmua sen silmien alla.
Mutta tuon maan Luoja kuuli sen lopputtomen valituksen,
Ja sen j;rvet ja hongikot saivat hengitt; vapaasti,
Jopa lumi iloitsi ja lauloi p;iv;n;,
Josta tuon maan muistelev;t harmaan silm;t itkev;t ilosta.